Appelsiinin menestys perustuu sitoutuneeseen ja motivoituneeseen asiantuntijajoukkoon. Kaikki palvelut tuotetaan paikallisesti Suomessa vakinaisella henkilökunnalla. Appelsiinin toimitusjohtaja Jukka Koivisto pitääkin suomalaisuutta nimenomaan yhtiön vahvuutena:
”Uskon suomalaiseen palveluun ja siihen, että palvelua saa paikallisella kielellä. Asiakkaalle laatu korostuu palvelutuotannossa.”
Appelsiinissa uskotaan ennen kaikkea, että tyytyväisen asiakkaan taustalla on hyvinvoiva ja työstään innostunut henkilökunta. Appelsiini ei ainoastaan mittaa säännöllisesti henkilöstönsä työtyytyväisyyttä vaan myös panostaa työntekijöiden hyvinvointiin mm. jatkuvalla koulutuksella sekä erilaisella harraste- ja viriketoiminnalla. Työntekijät järjestävät yhteistä hauskaa myös vapaa-aikana erilaisen kerhotoiminnan kautta, jota Appelsiinin tukee.
Viime aikoina Appelsiinissa on toiminut seuraavat työntekijäkerhot:
Appelsiinilaisilla on myös oma bändi. Lisäksi Appelsiini järjestää henkilökunnalleen konsolipeliturnauksia, omat sisäiset golfkisat, pizzaperjantain useamman kerran vuodessa sekä yhteisiä liikuntapäiviä.
Appelsiinin toimistolla on kaikki pelikonsolit (Wii, XBox, PlayStation 3) sekä kaksi niille varattua pelitilaa. Samassa rakennuksessa on myös oma kuntosali. Appelsiini tukee liikuntasetelein henkilökuntansa hyvinvointia ja liikuntaharrastuksia. Appelsiinilaiset ovat myös osallistuneet yhdessä mm. puolimaratonille ja Naisten Kympille. Lisäksi toimistolta löytyy kolme polkupyörää yrityksen tunnusväreissä, ja ne ovat kaikkien työntekijöiden vapaassa käytössä.